Siirry sisältöön

Mitä, kuka?

Olen Terhi Heinilä, Urbanistan omistaja ja toimitusjohtaja. Koulutukseltani olen KTM Helsingin Kauppakorkeakoulusta.

Olen tehnyt työurani kauppakeskusten, erityisesti niiden kehittämisen ja markkinoinnin parissa. Olen nähnyt Suomen kauppakeskustoimialan kiihkeän kehityksen vuodet ja saanut osani monenlaisista oppimisprosesseista, avajaisista, rakennusprojekteista, laajennuksista, pienistä keskuksista, isoista keskuksista, pk-seudulta, muualta.

Perustin Urbanistan vuonna 2009. Itsenäisenä yrittäjänä konsultoin tällä hetkellä kiinteistönomistajia erityisesti kauppakeskusten markkinoinnin ja viestinnän sekä kauppapaikkakehityksen ja -johtamisen kysymyksissä.

Maailman kiehtovin bisnes

Suhtaudun intohimoisesti kauppakeskuksiin, niiden sisältöön, toimivuuteen, brändäämiseen ja kehittämiseen.
Näkökulmani on vahvasti asiakassuuntautunut ja markkinoinnillinen hyvin laajalti ymmärrettynä. Kauppakeskusmarkkinointi ei ole mainontaa eikä liiketoiminnan ytimestä erillistä puuhastelua. Markkinointi on tapa ajatella. Se on näkökulma ja koko kauppakeskuksen liikeidean perusajatus.

Työhistoriani tärkeimmät jaksot ovat

markkinointiassistentti, kauppakeskus Malmin Nova 1999-2000
kiinteistöpäällikkö – kauppakeskusjohtaja – toimitusjohtaja, kauppakeskus Malmin Nova 2002-2006
markkinointipäällikkö, kauppakeskus Sello 2006-2007
kiinteistökehityskonsultti, Nortecon 2007
kauppakeskuspäällikkö, kauppakeskus Trio 2008 – 2009

Muuta

Olen ollut jäsenenä alan kattojärjestön, Suomen Kauppakeskusyhdistys r.y.:n hallituksessa vuosina 2005-2009.
Vuosina 2008-2009 suoritin NCSC:n (Nordic Council of Shopping Centers) arvostetun Advanced shopping centre management -tutkinnon.

Urbanista Oy on Suomen Kauppakeskusyhdistyksen sekä Suomen Yrittäjien jäsen.

Referenssit


URBANISTA OY

y 230687-5

www.urbanista.fi


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 48 muun seuraajan joukkoon