Älä tee tätä perässä: Laajennuksesta tulikin tyhjennys
Rohkealla ja innovatiivisella perusajatuksella rakennettu Tukholman Drottninggatanin Souk on tylysti suljettu ja tyhjennetty.
Ja se on sääli, sillä Souk oli uusi kauppakeskuskonsepti, joka pyrki olemaan “urbaani basaari, markkinapaikka”. Erityistä konseptissa oli, että Soukissa liiketilojen välissä ei ollut seiniä, vaan liikkeet toimivat vieretysten muistuttaen tosiaan basaaria, tai ehkä enemmän tavarataloa osastoineen tai shop-in-shopeineen. Toteutuskin oli minusta onnistunut.
Tosin suomalaiselta kauppakeskukselta olisi saattanut puuttua uskallus sijoittaa seksivälineliike prime-paikalle kenkäkaupan ja nuorisovaateliikkeen väliin, hieromasauvat ja -öljyt näkyvillä houkuttelevassa pöytäesillepanossa.
Itseäni Soukin uusi luova konsepti ilahdutti muutamalla viimevuotisella Tukholman-vierailulla ja olisin vilpittömästi toivonut parempaa menestystä uudelle avaukselle.
Mikä sitten meni pieleen? En tunne Tukholman markkinaa riittävän hyvin osaakseni luotettavasti arvioida. Soukin kohderyhmänä olivat nuoret ultratyylikkäät hip-kuluttajat ja liikkeet ylempää kategoriaa. Riskit siis oli viritetty korkealle. Toisaalta keskuksen sijainti oli nähdäkseni lähes täydellinen, ja vain hetkeä aiemmin Souk ilmoitti aikeistaan laajentaa 2000m2:lla – avajaisia suunniteltiin elokuulle!
Ilmeisesti sulkemispäätös tuli hyvin yllättäen ja viestinnässä niin vuokralaisille kuin kuluttajillekin olisi ollut petrattavaa. Tällä hetkellä Soukin nettisivuilla (www.souk.se) seisoo nimittäin näin:
SOUK HAR STÄNGT
Den tyska fastighetsägaren CRI, en av Commerzbanks fastighetsfonder, har tillsammans med fastighetens förvaltare Jones Lang Lasalle bestämt att SOUK ska stänga. Alla butiker fick 14 dagar på sig att lämna huset och nu är hela lokalen tom. Att på så kort tid evakuera alla butiker är en orimlig och omänsklig åtgärd som har vållat mycket skada och stora kostnader för alla inblandade. SOUK vill tacka alla som gillat oss och vi kan bara beklaga att vårt coola shoppingpalats inte fann nåd inför den tyska ägaren. Vad som nu händer på Drottninggatan känner ingen till.

Paluuviitteet